Sydäntalven oranssia roihua

Jannin ja Anssin talvihäiden kotoisa tunnelma syntyi hyvästä ruoasta, kynttilöistä sekä hääparille läheisten ihmisten musiikkiesityksistä.

TEKSTI Miia Kärnä kuvat Marko Laukkarinen Photography

Lue

Kuvankaunis neito ja valokuvausta harrastava nuorukainen. Viaton valokuvaushetki, jonka jälkeen nuori mies päätyy lähettämään kuvattavalleen viestin, onko tällä kenties suunnitelmia seuraavalle päivälle. Ja kun niitä on, päätyvät he tapaamaan uudelleen jo samana iltana.

Samalla mutkattomuudella, jolla Jannin ja Anssin tarina sai alkunsa, syntyi myös jyväskyläläisparin lämminhenkisten talvihäiden tunnelma.

– Teimme omin voimin kaiken, mikä oli mahdollista. Janni valmisti itse morsiuskimppunsa anopin ohjeistuksella, kakkukahveista huolehtivat Jannin äiti ja siskot. Isä teki ­tienvarsikylttejä, ja itse valmistin kyltin hääautoon sekä suurimman osan kutsuista, Anssi kertoo.

Vihkimisen alkaessa hääparin kävelyä alttarille säestivät Jannin sisko Juuni viululla ja ystävä Anu sellolla. Hääväki vastasi musiikista myös hääjuhlassa.

– Musiikkiesitykset tuntuivat paljon merkityksellisemmiltä, kun esittäjät olivat itselle läheisiä ja tärkeitä, Janni pohtii jälkikäteen.

Kun morsian lauloi miehelleen Atletico Kumpulan kappaleen Tuun sun luo, sulhanen ei olisi voinut olla onnellisempi.

– Janni soittaa pianoa ja on esiintynyt paljon, mutta olen aina ihaillut erityisesti Jannin lauluääntä ja laittanut joskus jopa radion hiljaisemmalle kuullakseni sitä tarkemmin. Janni oli luvannut, että laulaa minulle häissämme, ja tuon odotuksen täyttyminen oli mahtavaa.

Jannin perheen musiikkiesityksiin yleisö oli osannut varautua, mutta bestmanin tempaisema Hölmö rakkaus yllätti kaikki.

– Ihanin muistoni tuosta päivästä on se, että kaikki saapuivat paikalle meidän takiamme, Janni summaa.

– Vaikka minua kyllä jännitti koko päivän niin, että välillä tuntuu, ettei hääjuhlasta edes muista kaikkea.

Lue

Hääpari

Janni & Anssi

Vihkiminen Vesalan riihikirkossa ja hääjuhla Majakosken riihessä Jyväskylässä

Janni, 21, opiskelee sairaanhoitajaksi ja Anssi, 26, työskentelee freelance-mediatoimittajana Yleisradiolla

Lue

Tyylin avaimet

MORSIAN

Puku Netistä tilattuun morsiuspukuun tarvittavat muutokset teki morsiamen äiti.

Kimppu Morsiamen ja anopin yhteistyönä syntyneen kimpun kukat löydettiin Viherlandiasta.

Käsikoru Jannin äidin käsialaa

SULHANEN

Puku Dressmann

HÄÄBUDJETTI

4.700 e

Lue

Häissä annan aina parhaani

Valokuvaajan valinta Jannin ja Anssin häissä annettiin valokuvausta harrastavalle sulhaselle. Luottotehtävän sai valokuvaaja Marko Laukkarinen.

Anssi antoi minulle vapaat kädet, joten annoin parhaani, kuten aina häitä kuvatessa. Ne olivat aidot talvihäät, puissa oli pakkaslunta ja kynttilöitä oli paljon. Mieleen jäi myös oranssi teemaväri, joka teki hienon kontrastin talven valkeuteen, Marko Laukkarinen kuvailee.

Hääpaikka oli lähes ainoastaan kynttilänvalolla valaistu, mutta Markon ammattitaitoon pystyi luottamaan haastavissakin olosuhteissa sataprosenttisesti, Anssi summaa.

Marko Laukkarinen Photography