Miljoonien tähtien alla

Fine diningia maalaismiljöössä? Kyllä kiitos! Tanyan ja Juhon häissä juhlittiin myös huikeaa yllätysuutista.

TEKSTI Miia Kärnä KUVAT Marko Laukkarinen Photography

Lue

Tanya ja Juho vihittiin maalaismiljöössä, joka oli huoliteltu talkoovoimin ennen häitä. Sisätiloihin oli loihdittu ensiluokkainen fine dining -tunnelma: yksityiskohtia myöten harkitut somisteet sekä visuaaliset, pöytiin tarjoillut ruoka-annokset sekä nappivalinnaksi osoittautunut bändi.

– Kun saimme Juhon vanhemmilta siunauksen pitää häät hänen kotitilallaan, ei asiaa tarvinnut miettiä kahta kertaa, maaseuturakkaaksi itsekin tunnustautuva Tanya kertoo.

Mälsälän tila, missä Juhon vanhemmat edelleen asuvat, sijaitsee meren tuntumassa, joten hääpari halusi vihkimisen laiturille. Hääjuhlaa varten koristeltiin 400-neliöinen konehalli.

– Jouduimme tekemään yllättävän paljon töitä valmisteluiden eteen. Tai oikeammin, vanhempani joutuivat, Juho korjaa.

– Maatilan rakennuksia maalattiin pitkin kevättä ja kesää, yksi rakennus laudoitettiin uudestaan ja pihaa siistittiin talkoovoimin. Konehallissa oli vielä alkukesästä maataloustarvikkeita, traktoreita ja veneitä, eli tekemistä riitti.

Hääpari tavoitteli juhliinsa rustiikkista tunnelmaa juhlallisuutta unohtamatta. Tanya vietti lukuisia tunteja Pinterestissä erilaisia yksityiskohtia etsien. Idea maalatusta nostolavasta, niittykukista ja pääkorusta ovat kaikki löytöjä inspiraatiokuvista.

Paikan somistamiseen käytettiin ystäviltä lainattuja koristeita ja tilalta löytyvää rekvisiittaa.

– Juhlatila koristeltiin viirien ja paperipallojen lisäksi harsolla, jota käytetään esimerkiksi kurkkupellolla, joten sitä löytyi riittämiin. Lisäksi tolppiin kiedottiin jouluvaloja, jotka loivat tunnelmallisen fiiliksen iltaan.

Ulkotiloja koristeltiin heinäpaaleilla, öljylampuilla ja viljoilla täytetyillä tiinuilla. Ruokaa ja musiikkia lukuun ottamatta kaikki tehtiin itse.

Pääasia ei kuitenkaan ollut somistus vaan vieraiden viihtyminen.

– Emme halunneet järjestää mitään pakollista ohjelmaa, vaan ihmisille jätettiin paljon aikaa seurusteluun ja nauttimiseen. Ainoat perinteet, joita halusimme, oli häätanssi, kimpun ja sukkanauhan heitto sekä hääkakun ­leikkuu.

Hääpari hemmotteli noin 130 vierastaan pöytiin tarjoillulla ruualla, joka järjestyi sulhasen koulukaverin Jesse Söderlundin yrityksen kautta.

– Herkullisen ruuan lisäksi minulle oli tärkeää tarjota hyviä juomia ja sikarihuone, missä sai rauhassa nauttia elokuisesta kesäillasta.

Morsian oli rauhallinen aamusta alkaen, vierailla oli hauskaa ja kaikki meni, kuten oli suunniteltu. Kyyneliltä ei kuitenkaan vältytty.

– Juho piti puheen juhlan alussa, kuten olimme päättäneet jo etukäteen, mutta en tiennyt tarkkaan, mitä hän aikoo sanoa. Tarkoitus oli kiittää kaikkia häiden järjestelyissä mukana olleita ja kertoa, että meille tulee perheenlisäystä. Puhe oli ihan mieletön, ja itkin tapani mukaan koko sen ajan. En ikinä unohda juhlavieraiden raikuvia aplodeja ja huutoja, kun Juho kertoi, että minusta tulee maaliskuussa äiti.

– Olen kiitollinen siitä, että meillä on niin mahtavat perheet ja ystävät, ja tietenkin siitä, että saan vanheta ­Tanyan kanssa, Juho summaa.

Lue

Hääpari

Tanya & Juho

22.8.2015

Vihkiminen ja hääjuhla Mälsälän tilalla Merimaskussa

Tanya, 28, ja Juho, 32, ovat molemmat myyntityössä eri aloilla.

Lue

Kiinnostavia kontrasteja kuvaajalle

Valokuvaaja Marko Laukkarinen sai suositukset kollegaltaan, ja tutustumisen jälkeen kuvaajan valinta oli hääparille helppo.

Marko sulautui vieraiden joukkoon kuin vanha tuttu ja sai todella hyvin taltioitua häidemme tunnelman. Emme olisi voineet toivoa parempia kuvia! Juho ja Tanya kertovat.

Tanyan ja Juhon häät olivat kokonaisuudessaan upeat ja mieleenpainuvat! Häissä oli paljon yksityiskohtia, tunteita ja tapahtumia. Erityisesti jäi mieleen kuinka taitavasti juhlallisuutta oli yhdistetty rentoon maalaismeininkiin. Tarinan kannalta kiinnostavaa oli myös se, että Juhon isoisoisän ja -äidin häät oli pidetty samassa paikassa 90 vuotta sitten, Marko Laukkarinen muistelee.

VALOKUVAAJA MARKO LAUKKARINEN

Lue

Tyylin avaimet

MORSIAN

Morsiuspuku Keepsake

Kengät Swedish Hasbeens

Korvakorut Glitter

Hiuskoru Stilissima, Helsinki

Kimppu K-Market Ukko Pekka, Naantali

Sormukset E. Lindroos, Stockmann, Helsinki

Kampaus ja meikki 11. Hetki, Turku

SULHANEN

Puku, kravatti ja ­taskuliina Herrainpukimo, Turku

Paita Rashmi Custom Tailors

Kengät Sweeney London

HÄÄBUDJETTI

18.000 euroa