Rakkaudella piirretty

Jonathan ihastui Saanaan tämän leikatessa hänen hiuksiaan. Ensitreffeille ja vaimoksi Saana suostui piirroskuvien siivittämänä kyyneleet silmissään.

Teksti Tanja Hakala Kuvat Anssi Koskinen

Lue

Jonathan istahtaa Saanan parturituoliin Porissa. Ihastus syttyy melkein heti. Pirkanmaalta Poriin töiden perässä muuttanut Saana saa viikon päästä hämmentävää postia: taidokkaasti piirretyn kuvan itsestään.

– Ajattelin jopa, että onkohan tämä vähän creepyä, mutta uskaltauduin lähettämään kuvan. Saana suostui treffeille ja puoli vuotta ensitapaamisemme jälkeen muutimme yhteen, Jonathan kertoo.

Mikä pettymys!

Vuoden 2016 joulukuussa Jonathan kosi. Jo ennen aattoa hän toi malttamattomalle tyttöystävälleen paketin, johon hän oli laittanut vanhoja Xbox-pelejä painon vuoksi. Ettei Saana heti arvaisi mistä on kyse.

– Avasin Escadan laatikkoon pakattua lahjaa ja mietin, että voi ei, tämäkö on nyt se mun lahja. Hajuvesi, josta en oikein edes pidä. Pohdin kuumeisesti, että miten peitän pettymykseni. Pelejä avatessani mietin, että mikä ihmeen juttu tämä nyt on!

Kun Saana hämääntyi huijauslahjoista, Jonathan oli jo polvistunut sormusrasia kädessään. Vihdoin Saanan käsi löysi kehystetyn kuvan kosintahetkestä ja tunnemyrsky valtasi tulevan morsiamen. Silmät siirtyivät Jonathaniin ja sormukseen. Vastaus oli tietysti: kyllä.

Syviä sävyjä

Häitä pari alkoi järjestää heti. Sopiva paikka löytyi maalaismaisemista Harjavallasta, Venton Vintiltä. Keskelle maalaismaisemia Saana ja Jonathan loivat syvillä sävyillä sekä upeilla kukilla ja kasveilla tyylikkään kokonaisuuden. Vaikka juhlapaikka henki vintagea ja maalaisromantiikkaa, pari toi jo itsessään tyyliin säväyksen modernia mystiikkaa. Laivastonsininen ja viininpunainen kermaan sekä kasvien vehreyteen yhdistettynä toimivat upeasti.

Juhliin kutsuttiin noin 60 ystävää ja sukulaista. Kutsut tehtiin tietysti itse, yhteistuumin. Jonathan piirsi kanteen samanlaisen kukkarinkulan, millainen Saanan kimpustakin tuli. Sen sisään hän sommitteli parin nimet. Saana teki jokaiseen noin 40 kutsuun vesivärein pikkutarkasti väriläiskiä.

Tässä on kaikki

Vihkiminen järjestettiin paikan päällä, sillä kirkko ei tuntunut varsinkaan Saanalle sopivalta paikalta.

– Halusin myös vihkimisen tilaksi juuri meidän näköisen paikan. Helpoiten se onnistui juhlatilassa. Kaiken lisäksi tällä tavalla saimme helpoiten minun haluamani papin paikalle vihkijäksi, Saana kertoo.

Tunnelma oli lämmin ja koskettava syksyisenä päivänä. Ohjelmassa oli paljon rentoja puheita ja muutama perinteinen leikki. Kumpikin on jälkikäteen yhtä mieltä siitä, että mieleen painui päivän ainutkertaisuus.

– Me havahduimme miettimään kesken juhlien, että nämä kaikki ihanat ihmiset ovat tulleet tänne meitä varten. He ovat täällä kaikki juuri nyt. Sellaista päivää ei välttämättä tule enää milloinkaan.

Lue

Saana & Jonathan

16.9.2017

Juhlat ja vihkiminen Venton Vintillä Harjavallassa.

Saana, 27, on parturi- kampaaja, Jonathan, 25, työskentelee tarjoilijana.

Lue

Tyylin avaimet

Saana

Häämekko Sweetheart, Morsiusgalleria

Vihkisormus Tulppaani, Kultasepät Andreasen

Kengät Minna Parikka

Korut Glitter

Meikki Saana meikkasi itse

Kampaus Hiushuone Nea, Pori

Jonathan

Smokki ja kalvosinnapit Cavalier, Morsiusgalleria

Sormus Kultasepänverstas Aurifaber

Hiukset M-Room, Pori

Catering Pitopaakarit Ansa ja Lempi

Kukat Laineen Kukka, Pori

Hääkakku Purppurahelmi

Bändi Seppo Kylänpään yhtye, Eurajoen Musiikkiopisto

Hääbudjetti noin 10.000 e

Lue

Heittäytyvä pari

– Huomasin jo palaverissa viikkoa ennen häitä, että nyt on kyseessä asiallinen mutta rento pariskunta, jonka kanssa on hyvin helppoa työskennellä. Hääpäivänä olikin ilo huomata, kuinka mutkattomasti yhteistyö sujui. Saana ja Jonathan heittäytyivät avoimin mielin ideoihini, ja saimme huikeita kuvia niin päiväsaikaan kuin ihan loppuillasta, jolloin ulkona oli jo lähes pimeää. Hääpäivään mahtui kosolti persoonallisia toteutuksia aina uniikista hääkimpusta rouhean romanttiseen sisustukseen. Vaikka juhlapaikka oli kuvaajalle haastava lämpölampuista johtuen, saatiin päivä ikuistettua kuvien muodossa tunnelmalliseksi tarinaksi, jota kelpaa lämmöllä muistella vielä vuosien jälkeen – niin hääparin kuin kuvaajankin näkökulmasta.

Hääkuvaaja Anssi Koskinen

anssikoskinen.fi

Instagram @anssikoskinenphotography