Hääsuunnittelija

= supersankari?

Ammattilaisen tärkein tehtävä on luoda mielikuvat juhlasta todeksi. Sopivan hääsuunnittelijan etsintään kannattaa panostaa, sillä suunnittelijasta tulee ainakin hetkeksi paras ystäväsi.

Lyhyesti summattuna hääsuunnittelija säästää aikaa, rahaa ja hermoja. Raudanluja ammattilainen luo hääpariin vahvan siteen, jonka turvin hän osaa luovia haastavienkin vaiheiden läpi. Parille jää tehtäväksi esittää ideat, hahmotella toiveet ja päättää asioita suunnittelijan ehdottamista vaihtoehdoista. Ei ole pakko kuluttaa tuntitolkulla aikaa tietokoneen ääressä selaten inspiraatiota ja etsiä kakunkoristeita, mikäli niin ei halua.

Liian kallista?

On turhaa pelätä, että suunnittelija maksaa liikaa. Pertti Huhtilainen Suomen Hääsuunnittelijat ry:stä tietää, että suunnittelijan palkkaan vaaditun summan pari pystyy helposti jopa hukkaamaan turhiin asioihin.

– Budjetit menevät monesti pieleen alkusuunnittelussa, koska juuri tässä kannattaisi ammattilaista käyttää. Ei jakseta kilpailuttaa paikkoja tai bändejä, ja painopisteet ovat vähän pielessä. Ostetaan rihkamaa suurilla summilla ja ihmetellään, ettei ruokaan ja juomaan jää paljoakaan rahaa. Kaikkea vain ei voi saada, ellei budjetti ole todella kattava. Juhlan painopisteet kannattaa miettiä ennen suuria päätöksiä. Jos suunnittelija maksaisi 1 500–2 000 euroa, niin sen saa helposti hukattua turhaan somistukseen, väärin koottuun ruokalistaan ja juomiin sekä muuhun epäolennaiseen.

Valitse parhaaksi kaveriksi

Juhlasuunnittelijalla on puhelimen muisti täynnä alaa tukevia ammattilaisia, joiden kanssa yhteistyötä on tehty jo pitkään. Usein suunnittelija tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa, joiden alennuksista pari pääsee suoraan hyötymään. Taloudellisten etujen lisäksi suunnittelijalla on melko ehtymätön ideapankki ja kokemusta hääpäivän kulusta. Mitään ei tarvitse jättää arvailujen varaan.

– Siksi kannattaa nykyään jo kovin kattavasta tarjonnasta valita huolella itselle sopiva suunnittelija.

Tutki suunnittelijoiden erityisosaamisia ja tapaa vähintään kolme. Se, jonka kanssa on kiva olla, on usein paras valinta. Hänen täytyy tietysti olla päättäväinen, osata ottaa kiinni oikeista asioista ja pitää juhlianne tärkeinä.

Huhtilaisen mielestä jo tunnissa muodostuu kunnon kuva. Monilla suunnittelijoilla juuri ensimmäinen tunnin tapaaminen on veloitukseton, ja se kannattaa hyödyntää. Jos luottoa ei synny ensitapaamisella, epävarma olo kiusaa loppuun asti.

– Jos tapaamisten jälkeen huomaat, että kemiat eivät kohtaa, älä palkkaa väkisin. Riitatilanteita tulee usein siitä, kuka mitäkin tekee ja mitä se maksaa. Nämä täytyy sopia tarkkaan ja pitäytyä niissä.

Synkassa suunnittelijan kanssa

Toiveet ja ideat kannattaa esittää suoraan ja selkeästi. Kerro siis rohkeasti suunnittelijalle mistä pidät ja mistä et, mutta jätä tilaa luovuudelle. Ammattilaista kannattaa aina kuunnella, sillä hän tekee töitä juuri teidän juhlien eteen.

– Kun päätätte jotain yhdessä, kannattaa pysyä päätöksissä ja kulkea tiettyä tyyliä kohden. Tämä ei tarkoita sitä, että oma mielipide ei näkyisi. Joskus vain on pakko pysyä tietyissä rajoissa, ettei juhla leviä käsiin ja suunnittelijan aika menee turhaan hössötykseen, Huhtilainen tietää.

Hallitusti loppuun asti

Taitavan suunnittelijan käsissä ajan ennen häitä ei pitäisi tuntua stressaavalta ja ahdistavalta, varsinkaan jos on palkannut ammattilaisen hoitamaan kaiken alusta loppuun. Työ lähtee käyntiin kilpailutuksilla ja suurten linjojen päättämisestä. Kaikki huipentuu tietysti hääjuhlaan, jossa suunnittelija on usein paikan päällä varmistamassa kaiken sujuvuuden.

– Tällöin kaasot ja bestmanitkin saavat juhlia rauhassa eikä heidän tarvitse raataa loppuminuuteille asti. Kannattaa siis luovuttaa suunnittelijalle mahdollisimman paljon vastuuta, Huhtilainen painottaa.

Ninan ja Antin vision juhlasta loihti todeksi Hääsuunnittelija

Nina & Antti

Vihkiminen Vanha Kirkko ja juhlat Wanha Bäckby
Juhlasuunnittelu Juhlahumua Häät

Nina ja Antti halusivat ensimetreiltä lähtien käyttää ammattilaista häidensä järjestämisessä.

– Meillä oli vahva luotto omaan visioomme, mutta halusimme nähdä ammattilaisen kädenjäljen lopputuloksessa.

Kiireinen työssäkäyvä pari näki huikean mahdollisuuden suunnittelijan käytössä. Homma merkitsi heille helpotusta ja stressin minimoimista.

– Suurin syy ammattilaisen palkkaamiseen oli päästä nauttimaan omasta juhlapäivästä täysillä. Emme missään nimessä halunneet olla koristelemassa tilaa aamulla aikaisin saati siivoamassa sitä yöllä. Hääaamu on ainutlaatuinen, ja halusimme viettää sen rakkaidemme kanssa rentoutuen, Nina kertoo.

Kemioiden kohtaamista

Pariskunta kilpailutti yhteensä kolme toimijaa. Juhlahumun Jenni Kinnarin työnjälkeä Nina oli nähnyt jo ystävänsä 30-vuotisjuhlissa. Tyyli puhutteli.

– Ensimmäisessä tapaamisessamme Jennin kanssa tunsin, että kemiamme ja persoonamme kolahtivat yksiin. Jennille meidän häät olivat yhtä tärkeät kuin meille.

Kolmikko vaihtoi ajatuksia parin tunnin ajan. Kommunikaatio soljui jouhevasti, ja Jenni ymmärsi heti, mitä pari juhlaltaan haluaa.

– Saimme selkeän ja läpinäkyvän tarjouksen sekä kustannuslaskelman. Se oli tärkeää, sillä nyt tiesimme mitä maksamme ja mistä.

Suunnittelut kokivat matkalla melkoisen muljauksen juhlapaikan vaihtuessa. Suunnittelija teki parille ystävällisesti uuden suunnitelman uuteen juhlapaikkaan. Suuremmilta sydämentykytyksiltä vältyttiin.

Apua ja ekologisuutta

Nina ja Antti luottivat häänsä mieluusti ammattilaisen käsiin. He esittivät ideoita ja Jenni Kinnari toteutti ne. Kaiken lisäksi suunnittelijalta tuli ideoita ja ajatuksia, joita pari ei ollut huomannut ajatella.

– Meille aika on rahaa, kuten monelle muullekin. En usko, että ostamalla kaiken ja tilaamalla kukat itse olisimme päässeet kovin paljon edullisemmin. Hääsuunnittelijoilla on omia hyviä kontakteja, joiden käyttämisestä on rahallista hyötyä. Ekologisuus oli myös isossa roolissa, sillä en halunnut tilata verkkokaupoista sylikaupalla tavaraa, joka menee häiden jälkeen roskiin. Nyt suurin osa somisteista oli vuokratuotteina hääsuunnittelijan kautta.

Bestman, seremoniamestari, somistaja…

Hääsuunnittelijoilla on omat vahvuutensa

Jokaisella hääsuunnittelijalla on usein oma erikoisosaamisalueensa. Aina ei siis tarvitse ostaa koko suunnittelupakettia, vaan yksittäisen palvelun lunastaminenkin saattaa pelastaa pulasta. Suomen Hääsuunnittelijat ry:hyn kuuluvilla suunnittelijoilla on omat spesiaalit juttunsa, tutustu nyt heistä neljään huipputyyppiin!

Saisiko olla bestman?

Pertti Huhtilainen Divine Hää- ja juhlasuunnittelutoimistosta on ostettavissa häihin esimerkiksi bestmaniksi tai sulhasen stailaajaksi. Pertti hoitaa suvereenisti myös polttarijärjestelyt.

– Kaikilla ei välttämättä ole niin läheistä ystävää, joka voisi ottaa bestmanin roolin. Joku haluaa ammattilaisen käyttöönsä seremoniamestariksi. Useimmiten nämä työnkuvat yhdistyvät. Olen paikalla ennakkoon kirkkoharjoituksista kaikkeen mahdolliseen ja hääpäivänä ojentamassa vaikkapa morsiamen huntua, kantamassa sormuksia kirkkoon. Eli kaikkea mikä kuuluukin tehtäviini normaalisti. Ohjaan juhlapaikalla toimintaa ja olen yhteys ravintolan tai cateringin henkilöstöön. Teen kaikki juonnot ja pidän varsinkin aikataulusta kiinni.

Harjoitusillallisilta avioliittoon

Amerikan malliin järjestetyt häät harjoitusillallisineen tuovat omanlaisen tunnelman koko juhlaan. Edellisenä iltana voi tunnelmoida läheisten kanssa ja jutella vieraiden kanssa. Bliss Wedding & Partyplannerin Petra Kiiskinen järjestää illalliset vankalla kokemuksella. Illan aikana hääparilla on tavallaan lisäaikaa seurusteluun läheistensä kanssa, sillä itse hääpäivä on usein täynnä ohjelmaa ja aikataulutusta.

Italia haltuun

 Ulkomailla järjestetyt häät mahdollistavat juhlimisen hieman intiimimmin läheisimpien kanssa. Samalla voi viettää kätevästi häämatkan.

Häiden järjestäminen Italiassa vaatii byrokratian hallinnan lisäksi pientä paikallistuntemusta. Jos haluaa luottaa ammattilaiseen, löytyy Toscanan Tuulen Mari Mattilalta vuosien kokemus juhlien järjestämisestä. Tulkkaus ja viralliset käännökset ovat tärkeitä asioita, sillä niillä varmistetaan liiton laillisuus myös Suomessa.

Mittatilauksesta koristeita ja koruja

Joskus valmista ei löydy vaikka kuinka etsisit. Juhlasuunnittelija Ilona Taipale Juhlasuunnittelu Ilonasi Ky:stä hallitsee mittatilaustyöt. Häneltä voi suunnittelun lisäksi tilata vieheen, kimpun tai vaikka hiuskoristeen kankaasta tehtynä.

Miksi palkata suunnittelija?

♥  Teistä jompikumpi tai molemmat asuu ulkomailla ja häät järjestetään Suomessa. Paikallinen ammattilainen on helpoin tapa saada juhlat kasaan rasittamatta ystäviä ja sukulaisia liikaa.

♥  Haluatte ammattilaisen tukemaan tärkeintä päiväänne.

Ette löydä punaista lankaa juhliinne, vaan haluatte ulkopuolista vahvistusta.

Haluatte päästä mahdollisimman helposti ja kivuttomasti järjestelyissä.